Elä kokonaisena, oivalla valintojesi arvo, kukoista aitona upeana sinuna.
Tämän blogitekstin otsikon sanojen alkukirjaimista koostuu minulle tärkeä sana: Ekovakaus.
Elämäntehtäväni, joka kirkastui minulle noin kolme vuotta sitten.
Noin kaksi vuotta sitten kirjoitin Ekovakauksen ensimmäisen blogitekstini. Olin tuolloin aivan innoissani ja ajattelin ryhtyväni kirjoittamaan säännöllisesti blogiani. Toisin kävi ja seurasi melkein kahden vuoden kypsyttely.
Kunnes tänään, mahdollisuuksia täynnä olevan, uuden ajan vihdoin tultua meille kaikille todeksi, olen valmis jatkamaan blogini kirjoittamista.
Suuri innoittajani on, ekofilosofi, professori Henryk Skolimowskin Ekojooga-kirjaan perustuva filosofia, jota haluan tuoda ihmisten tietoisuuteen oman kokemukseni kautta.
Henrykin ekofilosofia perustuu käsitykseen, että ”Maailmaan on suhtauduttava kokonaan toisella tavalla: sen on ajateltava olevan pyhä paikka. Ja jos miellämme maailman sellaiseksi, on käytöksemmekin sitä kohtaan oltava kunnioittavaa. Kaiken perusta on toisin sanoen kunnioittavan asenteen omaksuminen elämää kohtaan.”
Meillä kaikilla on oma elämäntarinamme. Osaammeko hyödyntää omaa tarinaamme? Olemme uskomattomia, Luojan luomia Olevaisia ja itseasiassa emme välttämättä tiedosta kaikkia ominaisuuksiamme ja potentiaaliamme. Olen kokenut löytäneeni Ekojoogan avulla itsestäni piilossa olevia kykyjä. Yksi tärkeä ominaisuuteni on kyky lumoutua ja haluan uskoa, että kaikissa meissä on olemassa tämä tärkeä taito.
Olen saanut lumoutumisen taitoni päivänvaloon tarkastelemalla omaa elettyä elämääni, uskomuksiani purkaen. Muuttaen kärsimystarinani kukoistamistarinaksi hyväksymisen kautta. Olen nöyrtynyt luonnon edessä ja tuntenut suurta rakkautta ja kiitollisuutta luontoa kohtaan, saavuttanut kunnioittavan mielentilan.
”Kunnioittavan mielentilan löydettyäsi olet vapaa, kaikki mitä tarvitset, löytyy sisältäsi.” S.H
Eräs ihana muisto lapsuudestani on minulle erityisen tärkeä. Tämä muistijälki palautui mieleeni oivaltaessani pyhyyden olemuksen, sen mikä on minulle henkilökohtaisesti pyhää. Mieleeni palasi muisto ajasta, jolloin olimme muuttaneet perheeni kanssa joulukuussa 1970 Espooseen Bodom-järven rannalle keskelle kauneinta luontoa. Muistikuvani on tammikuulta 1971, jolloin olin juuri täyttämässä neljä vuotta.
”Häikäisevän valkoisessa kirkkaudessa pihamaalla minä, 3-vuotias, sonnustautuneena jäänsiniseen kaksiosaiseen toppa-asuun ja valkoiseen sudenhäntähattuun. Siinä seison ihmetellen valoa, kirkkautta, hiljaisuutta, puhtautta, pyhyyden läsnäoloa ympärilläni. Itsessäni. Tiedän, olen tullut kotiin.” S.H
Tuo muisto sai minut ymmärtämään, että olin aikuiselämäni ajan kaivannut kotiin, en pelkästään lapsuuden kotipaikkani luontoon, vaan aitoon, alkuperäiseen itseeni. Hyväksyttyäni itseni, pitkäaikaisen työstämisen jälkeen, juuri sellaisena kuin olen, kokonaisuutena, kaikkine puolineni. Koen pyhyyden läsnäolon ja ymmärrän mitä Henryk tarkoittaa sanoessaan maailman olevan pyhä paikka.
Voimme kokea pyhyyden läsnäolon kaikesta ulkopuolisesta huolimatta. Olemme itsessämme aina turvassa. Tänään minun on varsin helppoa kokea pyhyyttä katsoessani ympärilläni olevaa luontoa. Voimme aina valita katsommeko pelon vai pyhyyden kautta todellisuuttamme. Uusi aika on koittanut. Ottakaamme oma voimamme ja rohkeutemme käyttöömme yhteiseksi hyväksi!
” Puut ovat paljaana. Oi, miten kaunista! Puista huokuu jo uusi kasvu, joka on vielä verhoutunut alastomuuteen. ”
S.H
